• etusivu
  • Yhteystiedot
  • Yhdistys ja toiminta
  • Tule Mukaan
  • Lahjakauppa
  • Ajankohtaista
  • Kuvagalleria
  • Terveisiä Nakurusta!
  • Kummikirjeet!
  • Uusia jäseniä
  • Kevätkokouksemme
  • Olimme Ylen aamutv:ssa
  • Kiitos Erilaisista lahjoista
  • Työharjoittelutilanne
  • Kummeja tarvitaan!
  • Uusi hanke
  • Terveisiä Nakurusta
    • Stipendiaatti Yhdysvaltoihin
    Etusivu  >  Ajankohtaista  >  Terveisiä Nakurusta


    Kaija Hukka kirjoittaa:

    Olin mieheni kanssa lomamatkalla Afrikassa lokakuussa. Tottahan sihen piti yhdistää käynti Nakurussa, ensimmäinen kerta minulla.

    Vietimme Nakurussa runsaan viikon, jonka aikana olin joka päivä lastenkodilla keskustelemassa sitä johtavan Mama Justinen ja muun henkilökunnan kanssa hallituksen jäsenenä tehtäväkseni saaneista kysymyksistä, ja paljosta muusta,

    Olimme tietoisia siitä, että Keniassa tämän syksyn sateet ovat lähes jääneet tulematta ja ruokatilanne näin ollen monin paikoin on huono tai erittäin huono. Ilokseni lastenkodilla näytettiin toistaiseksi selviydyttävän. Olimme jo aiemmin hallituksen päätöksellä lähettäneet lasenkodille ylimääräisen rahalähetyksen kaiken aikaa nousevien hintojen vuoksi yhä kalliimman ruuan ostamiseen.Tämä oli mahdollista yhdistystämme muistaneiden ystävälisten ihmisten lahjoituksista kertyneiden varojen turvin. Kiitämme heitä sydämellisesti. Nakurussa ollessani saatoimme vielä kantaa uuden korren ruokavaraston kekoon: eräs kummipariskuntamme oli pyytänyt ystäviään sijoittamaan heille tarkoitettujen häälahjojen rahat Nakurun lapset ry:n tilille. Kun kysyin Mama Justinelta, mihin hän toivoi nämä rahat käytettävän, asia oli miettimättä selvä. Kauppaan mentiin suunnilleen saman tien ostamaan säilyviä elintarvikkeita. Tästäkin suuret kiitokset myös "häälahjojen" antajille,

    Lapset näyttivät iloisilta ja reippailta. Iltapäivisin pihalla oli vilskettä, kun päiväkoululaiset tulivat takaisin koulusta. Yhtenä päivänä heitä oli tavallista enemmän: läheisen koulun opiskelijoilla on tapana muutaman opettajan kanssa kerran viikossa tai kahdessa tulla lastenkodille leikkimään . Tuttavuutta oli nähtävästi tehty jo aikaisemmin, koska niin luontevasti porukat sekoittuuivat keskenään osittain opettajien ohjaamiin touhuihin. Tätä tuntui hyvältä katsella

    Tapasin monesti myös neljä norjalaista sosiaalialan opiskelijaa, jotka olivat lastenkodilla työharjoittelussa. He kertoivat viihtyvänsä erittäin hyvin ja näyttivät kuuluvan jo luontevana osana lastenkodin yhteisöön. Näinä päivinä he ovat lähdössä kotiin, mutta tilalle on jo tullut meiltä Suomesta kaksi opiskelijaa, ja ensi vuoden puolella lähtee lisää.

    Loppuviikolla järjetettiin lastenjuhlat. Monille lapsille niissä pääasia lienee ollut tavallista herkullisempi ja monipuolisempi ruokalautanen. Toki ohjelmaakin oli. Pienet lapset esittivät lauluja, ylpeinä osaamisestaan. Todella hienosti he lauloivatkin. Teini-ikäisillä oli aivan itse laadittu  show räp-musiikin tyyliin. Sen alkusanat "Arap Moi Childrens' Home proudly presents" kuvasi aidosti esityksen reipasta menoa ja sitä, että näillä nuorilla näytti olevan itsetunto kohdallaan.

    Viikosta Nakurussa voisi kirjoittaa pitkän artikkelin. Tässä vain muutamia poimintoja. Seuraamme luonnollisesti ruokatilannetta. Tähän mennessä ei lisää avunpyyntöjä ole tullut. 

     

    Kaikki oikeudet pidätetään © Nakurun lapset ry | © Digitaalinen mainostoimisto Viidakkorumpu 2009