|
KEHITYSYHTEISTYÖHANKKEEMME
Help a Needy Child -HANKE (1998 - 2003)
Projektin
tavoitteena on ollut puuttua AIDSin vuoksi orvoiksi jääneiden
lasten ja katulasten kasvavaan ongelmaan Nakurussa. Yhteistyökumppanina on toiminut kenialaisen lastensuojelujärjestön CWSK:n Nakurun paikallisosasto.
Tavoitteeseen pääsemiseksi lastenkodin vuodepaikkoja on
lisätty kuudellakymmenellä entisen neljänkymmenen
lisäksi.
Lastenkodin
tontille on myös laajennettu terveysklinikkaa, rakennettu ruokalarakennus,
uusittu keittiö, muurattu aita, järjestetty vesihuolto
ja käymälätilat sekä tehty muita tärkeitä
korjauksia turvallisen ja toimivan asuinympäristön hyväksi.
Tutustu hankkeen
tasa-arvoa ja sosiaalista sukupuolta käsittelevään
gender -koulutuksen raporttiin.
Lue lisää
yhteistyöstä myös paikallisen työntekijän
Mama Justine Oduya:n puheenvuorosta.
AMMATILLINEN TUKIOHJELMA
NAKURUN NUORILLE -HANKE (2007 - 2009)

Peruskoulutuksen saatuaan nakurulaiset lapset tarvitsevat itsenäistymispaikan ja mahdollisuuden jatkokoulutukseen. Sitä varten Nakurun lapset ry toteuttaa yhdessä toisen kenialaisen yhteistyökumppaninsa NCPA:n kanssa ammattikoulutushanketta.
Ammattikoulutushankkeen
tarkoituksena on ohjata lapset haluamaansa ammatilliseen koulutukseen
ja samalla toteuttaa myös itse ammatillista opetusta omissa
tiloissa. Ammattikoulu on nimetty Center of Hope:ksi, Toivon Keskukseksi.

Hankkeen suunnittelutyö
alkoi vuonna 2001. Ammattikoulun tontille Nakurun kaupungin laidalle
ovat jo nousseet ensimmäiset koulurakennukset. Tietotekniikan,
ompelun, puutöiden ja kampausalan opetus alkoi vuoden 2002
alusta. Hankkeen tarkoitus on huolehtia kummilapsista myös
peruskoulutuksen jälkeen, jotta he saisivat ammatin ja sitä
kautta todellisen mahdollisuuden hallita omaa elämäänsä.
Hankkeesta
on tehty myös ympäristösuunnitelma ja Center of Hope:lle
on suunniteltu ympäristöhallintajärjestelmä.
MAATILAHANKE (2004 -> )
Kummitoiminnan
yhteistyökumppani CWSK Nakuru on saanut lahjoituksena
2,5 hehtaarin tontin n. 10 km:n päästä Nakurun kaupungista.
Kyseiselle maapalstalle on tavoitteena perustaa maanviljelys- ja
karjanhoitotoimintaa, jotta lastenkodin ruokahuolto olisi mahdollisimman
omavaraista ja monipuolista. Maatilalta lastenkodissa asuvat lapset oppisivat maanviljelyä ja saisivat hengähdyspaikan keskellä kaupunkia sijaitsevasta lastenkodista. Hanke odottaa edelleen vielä virallisten maanomistusasiakirjojen saamista yhteistyökumppaneiden nimiin ennen kuin käytännön toimet voidaan aloittaa.
|