KUMMIKIRJEENVAIHTO
JA LAHJOJEN LÄHETTÄMINEN
Kummi
saa kummilapseltaan lastenkodin ja Nakurun lapset ry:n välityksellä
silloin tällöin kirjeitä, piirustuksia ja valokuvia.
Kummilapset Nakurussa ilahtuvat myös kummilta saamastaan
postista. Postin lähettäminen ei kuitenkaan ole kummin velvollisuus, mikäli se tuntuu hankalalta.
Tarvittaessa annetaan myös käännösapua. Kirjeitä, kortteja ja valokuvia voi kuitenkin kirjoittaa
myös suomeksi, sillä lastenkodilla työskentelee
usein suomalaisia harjoittelijoita, jotka pystyvät kääntämään
viestit englanniksi. Käsin kosketeltava viesti antaa lapsellekin
henkilökohtaisen tuntemuksen kummisuhteesta.
Lastenkodilta
toivotaan, ettei kummilapsille lähetettäisi kuitenkaan
paketteja, sillä niistä he joutuvat maksamaan korkeat
tullimaksut. Lahjat aiheuttavat myös aina kateutta ja eriarvoisuutta
lasten kesken. Lapsilla ei ole lastenkodissa myöskään säilytystilaa henkilökohtaisille tavaroille. Kaikki on yhteistä ja usein vaatteet jaetaan sopivimman kokoiselle käyttäjälle.
Tärkeintä lapselle on tieto siitä,
että hänen tulevaisuutensa on turvattu ja että
hän saa käydä koulua.
Kummilapselle
voi lähettää postia osoitteeseen:
- (Kummilapsen nimi)
Child Welfare Society of Kenya / Nakuru Branch
P.O. BOX 1083
20100 NAKURU
KENYA
VIIMEISIMMÄT
JÄSENKIRJEET
Viimeisimmistä
jäsenkirjeistä voit lukea kuulumisia toiminnastamme:
Lue myös tiedotteita Uutisia -sivulta