|
Mietitkö, mitä antaisit lahjaksi läheisellesi?
Nakurun lapset tarjoaa perinteisten tavaralahjojen vaihtoehdoksi
Erilaisen lahjan – moskiittoverkkoja, kestovaippoja, ruokaa
ja muita hyödyllisiä tarpeita, jotka lahjoitetaan Kenian
Nakurussa sijaitsevaan Arap Moin lastenkotiin sekä paikalliselle
ammattikoululle, Nakurun lasten toiselle yhteistyötaholle.
Erilainen lahja on lahja läheisellesi, mutta myös kymmenille
pienille kenialaislapsille. Antamalla Erilaisen lahjan parannat
lukuisten lasten elinoloja köyhässä Keniassa. Erilainen lahja -kampanja käynnistyi vuodenvaihteessa 2007–2008.
Tähän mennessä lastenkodille on lahjoitettu muun
muassa yli 20 moskiittoverkkoa, lähes 30 hyvän unen pakettia,
runsaasti kestovaippoja sekä kuukausiksi lastenhoitajan, talonmiehen
ja opettajan palkkoja. Rahaa on lahjoitettu myös vessojen
korjaukseen ja lastenjuhlien pitämiseen. Lämmin kiitos
kaikille Erilaisia lahjoja ostaneille!
Lahjat tulevat suureen tarpeeseen myös tulevaisuudessa. Huikeasti
kohonneiden elinkustannusten ja vuoden 2007 lopulla alkaneen pakolaistilanteen
vuoksi apua tarvitaan jatkuvasti. Erilaiset lahjat ostetaan paikan
päältä Keniasta – siksi ne hyödyttävät
myös muuta paikallista yhteisöä.
Lahjavalikoima
Kuvaa klikkaamalla saat lisätietoja
|
Moskiittoverkko
8 euroa
|
|
Hyvän unen paketti
20 euroa
|
|
Kestovaipat
10 euroa
|
|
Lastenhoitajan
kuu-
kauden palkka
75 euroa
|
|
Talonmiehen
kuu-
kauden palkka
65 euroa |
|
Opettajan
puolen kuukauden palkka
60 euroa |
|
Lastenjuhlat
80 euroa |

|
Pihaleluja ja soittimia
15 euroa
|
|
Papusäkki
60 euroa |
|
Opetusvälineitä
kampaamoluokkkaan
20 euroa |
[etusivulle]
|