Kummi saa kummilapseltaan lastenkodin ja Nakurun lapset ry:n välityksellä silloin tällöin kirjeitä, piirustuksia ja valokuvia. Kummilapset Nakurussa ilahtuvat myös kummilta saamastaan postista. Postin lähettäminen ei kuitenkaan ole kummin velvollisuus, mikäli se tuntuu hankalalta. Tarvittaessa annetaan myös käännösapua. Kirjeitä, kortteja ja valokuvia voi kirjoittaa myös suomeksi, sillä lastenkodilla työskentelee usein suomalaisia harjoittelijoita, jotka pystyvät kääntämään viestit englanniksi. Käsin kosketeltava viesti antaa lapsellekin henkilökohtaisen tuntemuksen kummisuhteesta.
Kummilapsille ei ole toivottavaa lähettää paketteja, sillä niistä he joutuvat maksamaan korkeat tullimaksut. Lahjat aiheuttavat myös aina kateutta ja eriarvoisuutta lasten kesken. Lapsilla ei ole lastenkodissa myöskään säilytystilaa henkilökohtaisille tavaroille. Kaikki on yhteistä ja usein vaatteet jaetaan sopivimman kokoiselle käyttäjälle.
Tärkeintä lapselle on tieto siitä, että hänen tulevaisuutensa on turvattu ja että hän saa käydä koulua!
Kummilapselle voi lähettää postia osoitteeseen: * (Kummilapsen nimi) Child Welfare Society of Kenya / Nakuru Branch P.O. BOX 1083 20100 NAKURU KENYA