Opiskeleminen on Keniassa kallista. Koulutus ammatillisesa oppilaitoksessa tai yliopistossa maksaa noin 600-2500 euroa vuodessa. Alkuperäisten kummien mahdollisuudet eivät aina riitä kattamaan jatko-opintojen kuluja. Kuitenkin tavoitteemme on kouluttaa kummilapset ammattiin saakka, itsenäisesti toimeen tuleviksi aikuisiksi.
Nakurun lapset ry on perustanut erillisen jatko-opintorahaston. Tämä on oiva mahdollisuus sellaisille auttamiseen mukaan haluaville, jotka eivät jostakin syystä halua tai pysty sitoutumaan kummiuteen, mutta jotka haluavat olla mukana tukemassa kummilastemme opiskelua peruskoulun tai lukion jälkeen. Opiskelijaa voi tukea parhaaksi katsomallaan summalla niin kauan kuin kykenee. Kertalahjoituksellakin on merkitystä. Jatko-opintorahastonkin kautta apu saa todelliset ja erityisen kiitolliset kasvot.
Nakurun lapset ry, jatko-opintorahasto
IBAN muotoinen tilinumero FI86 1032 3000 517668
Tilinumero 103230-517668
Maksun viite 6499
KIMPPAKUMMI KOULUTTAMAAN YKSI KUMMINUORI AMMATTIIN
Onko sinulla työtovereita, harrastuskavereita tai muuten vain tuttuja, joiden kanssa yhdessä voisit ryhtyä rahoittamaan yhden nimetyn kumminuoren opiskelun ammattiin? Ammatista riippuen opiskeluaika vaihtelee puolesta vuodesta noin kolmeen - neljään vuoteen. Ottamalla meihin yhteyttä porukkanne saa tiedon siitä, keitä ja mihin ammattiin haluavia kumminuoria odottaa taloudellista mahdollisuutta päästä opiskelemaan.
Lisätietoja kummisihteeri Heljä Vänskältä. Hän osaa löytää sinun porukallesi sopivan nuoren:
heljä.vanska(at)nakurunlapset.fi
puh.050 363 2743
Tervetuloa mukaan kimppakummit!
Yli 60 kumminuorta (tilanne vuoden 2011 alussa) on valmistunut niin ammattikouluista esimerkiksi kampaajiksi ja ompelijoiksi/vaattureiksi kuin korkea-asteen oppilaitoksista mm. sairaanhoitajiksi tai muiksi terveydenhoitoalan työntekijöiksi ja opettajiksi. Yhä useampi opiskelee yliopistossa. Hakemuksia saapuu vuosittain yhä enemmän, kun peruskoulu- ja lukio-opintonsa päättäneiden nuorten lukumäärä kasvaa.