Nakurun lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton suomalainen kansalaisjärjestö, joka etsii kummeja Keniassa Nakurun kapungissa eläville lapsille, joilla ei ole heistä huolehtimaan pystyviä vanhempia tai sukulaisia. Kartoitamme avun tarvetta, teemme esityksiä, annamme lausuntoja ja tarjoamme harjoittelumahdollisuuksia opiskelijoille sekä halukkaille mahdollisuuden tehdä vapaaehoistyötä.
Teemme työtä pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin.
Kummitoiminnalla pyrimme turvaamaan oikeudenmukaisen ja tasa-arvoisen lapsuuden kenialaisille kummintoimintamme piirissä oleville lapsille. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus toteuttaa itseään yhteisönsä täysivaltaisena jäsenenä. Myös kehitysyhteistyöhankkeemme tukevat tätä tavoitetta.
Yhdistyksessämme on yli 300 jäsentä, joilla on n. 340 kummilasta Nakurun kaupungissa, Keniassa.
Ensimmäiset 11 vuotta kummitoimintamme oli "viidakkorummun" kautta yhteen kerääntyneiden ihmisten epävirallista toimintaa. Vuonna 1997 toiminta virallistettiin ja Nakurun lapset ry perustettiin.
Jäsenemme ovat yksityishenkilöitä ja perheitä, ystävä- ja työporukoita, yrityksiä ja kouluja, jotka kokevat pienimuotoisen ja suoran kummitoiminnan mielekkääksi tavaksi tehdä kehitysyhteistyötä. Kokonaisuudessaan Nakurun lapset ry:n parissa toimii siis useita satoja suomalaisia. Olemme iloisia siitä, että mukaan tulee jatkuvasti uusia voimia.